Tarinamme Verkkokauppana.

1. Mistä kaikki sai alkunsa

Kaikki alkoi yksinkertaisesta ideasta: mitä jos toisimme saataville sellaisia elektroniikan tuotteita, joita ei Suomesta helposti löydy ihan jokaisesta liikkeestä ja vielä järkevään hintaan?

Emme lähde liikenteeseen suurilla tavoitteilla tai tarkalla suunnitelmalla, vaan antaa ajan viedä ja sitä mukaan tehdään parempaa. Kyse oli enemmänkin intohimosta tekniikkaan ja halusta tehdä jotain erilaista. Kiinnosti ajatus, mitä tapahtuisi, jos veisi ajatuksen hieman pidemmälle ja siitä ideasta syntyi Teknikspot.

2. Verkkokauppa vahingossa

Vaikka nyt puhumme verkkokaupasta, se ei ollut aluksi suunnitelmissa ollenkaan, vaan ajatus syntyi pikkuhiljaa, ei yhdellä idealla tai kahdella vaan matkan varrella.

Opiskelin tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoa ohjelmistokehityksen linjalla. Yksi sivukurssi sattui käsittelemään verkkokaupan perustamista ja käyttöönottoa. Silloin verkkokauppa ei vielä ollut mielessä, mutta jokin siinä jäi mieleen ja halusin perehtyä tähän paremmin ja kävin kouluttautumassa vielä verkkokauppojen kehitys ja ylläpito koulutuksen.

Ennen tätä olin suorittanut logistiikan perustutkinnon jossa logistiikka, varastot ja kuljetusketjut tulivat tutuiksi käytännön kautta ja isäni mukana pienestä pitäen ja se maailma tuntui omalta. Mutta suunta oli vielä auki. En tiennyt tarkalleen, mitä haluaisin tehdä.

Kun yhdistin nämä kaksi taustaa, logistiikan ja ohjelmistopuolen ja aloin tutustua syvemmin Aasian markkinoihin, tuotteisiin ja myös itse kulttuuriin niin jokin loksahti paikalleen. Aasia kiinnosti minua muutenkin, ja huomasin kuinka paljon mahdollisuuksia se voisi tarjota kun löytää oikeat henkilöt myös mukaan ja näin alkoi hahmottua ajatus Teknikspotista.

3. Ensimmäiset kokeilut ja ideat

Alkuvaiheessa lähdimme kokeilemaan toimintaa dropshipping-mallilla, joka vaikutti houkuttelevalta tavalta aloittaa kevyesti, ilman omaa varastoa tai suuria investointeja jossa ajatus oli yksinkertainen: asiakas tilaa, tavarantoimittaja lähettää kuulostaa todella helpolta ja yksinkertaiselta.

Todellisuus osoittautui kuitenkin toisenlaiseksi. Kuluihin ja epävarmuuteen paloi paljon aikaa ja rahaa jotta asiakas saisi oikeasti sellaista mitä luvataan ja sovitusti. Esimerkiksi tilasimme asiakkaalle sääaseman, jonka piti tulla valittuna värinä, mutta lopulta tuote oli aivan eri värinen kuin mitä oli luvattu. Tällaiset tilanteet olivat turhauttavia paitsi meille, myös asiakkaalle ja silloin päätimme muutaman kuukauden kokeilun jälkeen, että emme tule myymään mitään epävarmuutta asiakkaille, mistä emme itsekkään tiedä, onko tuote sellainen kuten kerrotaan.

4. Ystävyys joka toi Aasian lähemmäs

Yksi ihmisistä tällä matkalla on ollut ystäväni 吴昊煜 (Wu Hao Yu), jota kutsun Nolaniksi. Nolan on ensimmäinen ystäväni Kiinasta. Tutustuimme alun perin kielisovelluksessa, jossa molemmat harjoittelimme toistemme kieliä, minä Kiinaa ja Nolan Suomea. hän opiskeli Suomea ja samalla kiinnostui suomalaisesta elämäntavasta ja kulttuurista.

Nolan on opettanut minulle paljon Kiinasta: kielestä, tavoista, kulttuurista ja erityisesti siitä, miten kaupankäyntiä kannattaa lähestyä kiinalaisten kanssa. Hän on tarjonnut näkökulmia, joita ei olisi voinut oppia kirjoista tai netistä.

Hän on toiminut myös tulkkina ja neuvonantajana minulle. En voisi kuvitella parempaa ihmistä tähän rooliin joka ymmärtää kiinalaisia ja Suomalaisia. Nolan ymmärtää Suomea, mutta myös sen millaisia ihmisiä Suomessa asuu ja se tekee hänestä ainutlaatuisen sillan kulttuurien välillä ja ystävän.

5. Tulevaisuus rakentuu pala palalta

Emme lähde lupailemaan suuria, emmekä myöskään sitä, että mihin suuntaan kaikki vie tai mitä on luvassa. Haluamme antaa asioiden kasvaa omalla painollaan ja tehdä tätä matkaa askel kerrallaan.

Tavoitteena on rakentaa verkkokauppaa, jossa yhdistyy käytännöllisyys, kiinnostus tekniikkaan ja järkeviä vaihtoehtoja asiakkaille. Aasialainen teknologia on meille tärkeä osa tätä tarinaa, mutta ennen kaikkea haluamme pitää homman selkeänä.

Jos luit tänne asti, haluamme sanoa kiitos! Teknikspot ei ole valmis, eikä sen tarvitsekaan olla. Tämä on alkanut yhdestä kiinnostuksesta ja kehittynyt vähitellen kohti jotain konkreettisempaa.

Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.